Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat haltuun

Kuva
Uutisissa on toistuvasti kerrottu, kuinka taas yksi koulu on todettu sisäilmaongelmaiseksi. Oppilaat ja opettajat oireilevat ja kunnan päättäjillä ole oikein selvää näkemystä siitä, mistä on kysymys ja mitä pitäisi tehdä. Vastuu sisäilman laadusta on kuitenkin aina työnantajalla, koulujen osalta kunnilla. Viime keväänä julkistettiin THL:n johtaman AVATER-tutkimushankkeen tulokset. Hankkeen loppuraportin mukaan 10–30 % kunnista kokee koulujensa sisäilmatilanteen hankalaksi tai jopa vaikeaksi. Suurimmalla osalla kunnista ei kuitenkaan ole riittävästi sisäilma-asioihin liittyvää asiantuntemusta ja osaamista. Hanketta johtanut professori Anne Hyvärinen tiivisti, että monessa kunnassa päätökset perustuvat mittauksiin, joilla ei ole tiedemaailman ja viranomaiskäytännön hyväksyntää. Hätätilassa tehdään sitten mitä mielen tulee, usein myös sellaista mitä ehdottomasti pitäisi välttää. Miten koulujen ja päiväkotien sisäilmaa pitäisi tutkia? Sellaiset ongelmat, joiden aiheuttaja tunn

Sisäilmasairaus ja monikemikaaliyliherkkyys (MCS) vaivaa jo 800 000 suomalaista

Kuva
Monikemikaaliyliherkkyys (MCS) ja sisäilmasairaudet lisääntyvät huolestuttavalla vauhdilla. Monikemikaaliyliherkkyys puhkeaa usein home- ja kosteusvauriomikrobialtistuksen jälkeen. Tällöin voidaan puhua myös sisäilmasairaudesta. Hengitysliiton mukaan monikemikaaliherkkyys voi kehittyä joskus myös ilman selvää homesairauttakin. Miten oireet näkyvät? Tyypillisiä oireita ovat altistumista seuraava väsymys, päänsärky, pahoinvointi, silmä-, limakalvo-, iho- ja hengitysoireet (ilman loppumisen tunne ja astma) sekä monet pyörrytyksen ja väsymyksen kaltaiset yleisoireet. Pahimmillaan oireet estävät täysin työnteon tai vapaa-ajan vieton ympäristössä, jossa on altistavia aineita. Kun yliherkkä ei altistu kemikaaleille, hän on oireeton ja voi hyvin.  Monikemikaaliherkkyys ja sisäilmasairaus ei ole psyykkinen sairaus, eikä kyse ole myöskään allergiasta , vaikka niin onkin haluttu väittää ja monia niin kohdellaan. On todella järkyttävää, että monet lääkärit mieluummin diagnosoiva
Mäntsälän terveyskeskuksen viikonloppupäivystys on turvattava Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) tiedotti 27.2., että Mäntsälän terveyskeskuksen viikonloppupäivystys muuttuu kokeiluluonteiseksi, puhelimella tehtäväksi etäpäivystykseksi. Tiedotteen mukaan etäpäivystykseen siirryttäisiin asteittain huhtikuun alkuun mennessä siten, että perjantaisin klo 15 – 18 sekä viikonloppuisin klo 8 -18 lääkäripalveluista vastaisi puhelimen päässä oleva, etäpalveluun keskittynyt ostolääkäri, Kuopiossa kirjoilla olevasta Savoa Partners Oy:stä. Saadun tiedon mukaan samankaltaisia palveluja kokeillaan jo pari muussakin terveyskeskuksessa. Mutta missä ja millä menestyksellä ei toistaiseksi ole julkista tietoa. Sitä ei ole myöskään Savoa Partnersin kanssa tehty sopimus, ei ainakaan yksikkökustannuksia koskevien tietojen osalta. Rekisteritietojen mukaan Savoa Partners Oy on pieni, vuonna 2016 perustettu yhtiö, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli 162 tuhatta euroa. Parin vuoden toimi