Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat haltuun
Uutisissa on toistuvasti kerrottu, kuinka taas yksi koulu on todettu sisäilmaongelmaiseksi. Oppilaat ja opettajat oireilevat ja kunnan päättäjillä ole oikein selvää näkemystä siitä, mistä on kysymys ja mitä pitäisi tehdä.
Vastuu sisäilman laadusta on kuitenkin aina työnantajalla, koulujen osalta kunnilla.
Viime keväänä julkistettiin THL:n johtaman AVATER-tutkimushankkeen tulokset. Hankkeen loppuraportin mukaan 10–30 % kunnista kokee koulujensa sisäilmatilanteen hankalaksi tai jopa vaikeaksi. Suurimmalla osalla kunnista ei kuitenkaan ole riittävästi sisäilma-asioihin liittyvää asiantuntemusta ja osaamista.
Hanketta johtanut professori Anne Hyvärinen tiivisti, että monessa kunnassa päätökset perustuvat
mittauksiin, joilla ei ole tiedemaailman ja viranomaiskäytännön hyväksyntää. Hätätilassa tehdään sitten mitä mielen tulee, usein myös sellaista mitä ehdottomasti pitäisi välttää.
Miten koulujen ja päiväkotien sisäilmaa pitäisi tutkia?
Sellaiset ongelmat, joiden aiheuttaja tunnetaan, on helppo todeta ja korjata. Usein ongelman aiheuttajaa ei kuitenkaan tunneta, eikä rakenteissa muhivan mikrobin olemassaolo tai sijainti ole tiedossa. Ja vaikka aiheuttaja tunnistettaisiin ja paikallistettaisiin, sen poistamisesta voi tulla ongelma.
Asumisterveysasetuksen mukaan mikrobiologisia määrityksiä tehdään ensisijaisesti rakennusmateriaaleista. Sisäilman mikrobinäytteet eivät juuri koskaan ole ensisijainen tapa tutkia rakennuksen mikrobivaurioita, koska mikrobipitoisuuden vaihtelu ilmassa on niin suurta.
Aina varmuutta ongelman aiheuttajasta ei saada selville edes kokonaisvaltaisella tutkimusotteella. Näin kävi takavuosina myös Ehnroosin yläkoulussa Mäntsälässä. Pieleen menneen peruskorjauksen sisäilmassa havaittiin TXIP-kaasuja. Mikä ne oli aiheuttanut, ei koskaan selvinnyt.
Ja lopulta koulun sulkemispäätös tehtiin opettajien ja oppilaiden oireiden perusteella. Sen
neuvottomuuden aiheuttamaa laskua maksamme vielä kauan. Pieleen menneen peruskorjauksen, koulun purkamisen ja uuden rakentamisen hintalapuksi tullee lopulta noin 30 miljoonaa euroa!
Tällaisiin hapuiluun meillä ei jatkossa ole varaa. Siksi subjektiivisten, itse koettujen oireiden kartoitustyö onkin välttämätön jatke rakenteita koskevalla tutkimukselle. Näitä seuraamalla olisi mahdollista päästä ongelmien äärelle jo varsin varhaisessa vaiheessa, ennen kuin on liian myöhäistä.
Miten ongelmien kartoittamisessa on edistytty?
Vaikka vastuu on kunnilla, vastuunkantokyky vaihtelee. Suurissa kunnissa asiat ovat aika hyvin hallussa. Helsingin sisäilmatiimissä on tällä hetkellä seitsemän sisäilma-asiantuntijaa, projektisuunnittelija ja tiimipäällikkö. Tiimin kehittelytyön tuloksena ovat jatkuvasti täsmentyvät rakentamisen laatukriteerit.
Hyviä tuloksia on saatu myös Vantaalla, eikä ainoastaan koulurakennuksia koskien. Toki muissakin
suuremmissa kaupungeissa, joissa seurannassa on vähintään satoja kiinteistöjä, valmiudet
sisäilmaongelmien haltuunottoon ovat ajan saatossa parantuneet.
Neuvottomuus on suurinta pienehköissä kunnissa, kuten Mäntsälässä. Ellei sitten jokin taho ota
hoitaakseen pienehköjen kuntien asiaa ja lähde kehittelemään niiden kiinteistötietokantoja ja niistä
johdettuja korjausrakentamisen laatukriteereitä, ne ovat vaarassa pudota kehityksen kelkasta.
Seuraavan vaalikauden aikana tämä ongelma on korjattava.
Vastuu sisäilman laadusta on kuitenkin aina työnantajalla, koulujen osalta kunnilla.
Viime keväänä julkistettiin THL:n johtaman AVATER-tutkimushankkeen tulokset. Hankkeen loppuraportin mukaan 10–30 % kunnista kokee koulujensa sisäilmatilanteen hankalaksi tai jopa vaikeaksi. Suurimmalla osalla kunnista ei kuitenkaan ole riittävästi sisäilma-asioihin liittyvää asiantuntemusta ja osaamista.
Hanketta johtanut professori Anne Hyvärinen tiivisti, että monessa kunnassa päätökset perustuvat
mittauksiin, joilla ei ole tiedemaailman ja viranomaiskäytännön hyväksyntää. Hätätilassa tehdään sitten mitä mielen tulee, usein myös sellaista mitä ehdottomasti pitäisi välttää.
Miten koulujen ja päiväkotien sisäilmaa pitäisi tutkia?
Sellaiset ongelmat, joiden aiheuttaja tunnetaan, on helppo todeta ja korjata. Usein ongelman aiheuttajaa ei kuitenkaan tunneta, eikä rakenteissa muhivan mikrobin olemassaolo tai sijainti ole tiedossa. Ja vaikka aiheuttaja tunnistettaisiin ja paikallistettaisiin, sen poistamisesta voi tulla ongelma.
Asumisterveysasetuksen mukaan mikrobiologisia määrityksiä tehdään ensisijaisesti rakennusmateriaaleista. Sisäilman mikrobinäytteet eivät juuri koskaan ole ensisijainen tapa tutkia rakennuksen mikrobivaurioita, koska mikrobipitoisuuden vaihtelu ilmassa on niin suurta.
Aina varmuutta ongelman aiheuttajasta ei saada selville edes kokonaisvaltaisella tutkimusotteella. Näin kävi takavuosina myös Ehnroosin yläkoulussa Mäntsälässä. Pieleen menneen peruskorjauksen sisäilmassa havaittiin TXIP-kaasuja. Mikä ne oli aiheuttanut, ei koskaan selvinnyt.
Ja lopulta koulun sulkemispäätös tehtiin opettajien ja oppilaiden oireiden perusteella. Sen
neuvottomuuden aiheuttamaa laskua maksamme vielä kauan. Pieleen menneen peruskorjauksen, koulun purkamisen ja uuden rakentamisen hintalapuksi tullee lopulta noin 30 miljoonaa euroa!
Tällaisiin hapuiluun meillä ei jatkossa ole varaa. Siksi subjektiivisten, itse koettujen oireiden kartoitustyö onkin välttämätön jatke rakenteita koskevalla tutkimukselle. Näitä seuraamalla olisi mahdollista päästä ongelmien äärelle jo varsin varhaisessa vaiheessa, ennen kuin on liian myöhäistä.
Miten ongelmien kartoittamisessa on edistytty?
Vaikka vastuu on kunnilla, vastuunkantokyky vaihtelee. Suurissa kunnissa asiat ovat aika hyvin hallussa. Helsingin sisäilmatiimissä on tällä hetkellä seitsemän sisäilma-asiantuntijaa, projektisuunnittelija ja tiimipäällikkö. Tiimin kehittelytyön tuloksena ovat jatkuvasti täsmentyvät rakentamisen laatukriteerit.
Hyviä tuloksia on saatu myös Vantaalla, eikä ainoastaan koulurakennuksia koskien. Toki muissakin
suuremmissa kaupungeissa, joissa seurannassa on vähintään satoja kiinteistöjä, valmiudet
sisäilmaongelmien haltuunottoon ovat ajan saatossa parantuneet.
Neuvottomuus on suurinta pienehköissä kunnissa, kuten Mäntsälässä. Ellei sitten jokin taho ota
hoitaakseen pienehköjen kuntien asiaa ja lähde kehittelemään niiden kiinteistötietokantoja ja niistä
johdettuja korjausrakentamisen laatukriteereitä, ne ovat vaarassa pudota kehityksen kelkasta.
Seuraavan vaalikauden aikana tämä ongelma on korjattava.
Suurin osa Mänsälän velasta taitaa olla homekoulujen korjaamisesta ja uudelleenrakentamisesta johtuvaa velkaa, eikö totta?
VastaaPoista