Mäntsälän terveyskeskuksen viikonloppupäivystys on turvattava

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) tiedotti 27.2., että Mäntsälän terveyskeskuksen viikonloppupäivystys muuttuu kokeiluluonteiseksi, puhelimella tehtäväksi etäpäivystykseksi.

Tiedotteen mukaan etäpäivystykseen siirryttäisiin asteittain huhtikuun alkuun mennessä siten, että perjantaisin klo 15 – 18 sekä viikonloppuisin klo 8 -18 lääkäripalveluista vastaisi puhelimen päässä oleva, etäpalveluun keskittynyt ostolääkäri, Kuopiossa kirjoilla olevasta Savoa Partners Oy:stä.

Saadun tiedon mukaan samankaltaisia palveluja kokeillaan jo pari muussakin terveyskeskuksessa. Mutta missä ja millä menestyksellä ei toistaiseksi ole julkista tietoa. Sitä ei ole myöskään Savoa Partnersin kanssa tehty sopimus, ei ainakaan yksikkökustannuksia koskevien tietojen osalta.

Rekisteritietojen mukaan Savoa Partners Oy on pieni, vuonna 2016 perustettu yhtiö, jonka liikevaihto vuonna 2017 oli 162 tuhatta euroa. Parin vuoden toiminnan perusteella yhtiö tuskin on ehtinyt kehittää vielä mitään erityistä kilpailuetua suhteessa muihin toimijoihin.

Tätä kirjoitettaessa on siten mahdotonta arvioida, tuoko etäpalvelu kuntayhtymälle rahataloudellisia säästöjä. Käsitykseni mukaan etäpalvelun kustannukset olisivat likimain samaa luokkaa normaalissa, läsnäoloon perustuvassa päivystyksessä.

Annetuilla tiedoilla ei ole myöskään mahdollista arvioida, mitä mahdollisia parannuksia tai heikennyksiä muutos tuo itse päivystystoimintaan. Ei siis ihme, että keskustelu somessa käy vilkkaana.

Mitä päätöksestä sitten pitäisi sanoa?

Minusta tämä uudistus on malliesimerkki siitä, miten operatiivinen, virkamiesvastuulla tapahtuva päätöksenteko voi karata käsistä. Myös päätöksenteosta vastaavat poliitikot ovat ymmällä. Vielä pari viikkoa sitten päivystyksen väitettiin jatkuvan myös fyysisesti läsnä olevan lääkärin vastaanotolla.

Sen sijaan, että kuntayhtymä lähtisi kehittelemään omaa, muissakin kuntayhtymän kunnissa sovellettavaa julkista palvelumallia, se päättää hankkia palvelun kokeiluluonteisena ostopalveluna. Minusta tämä on taas yksi naula lisää julkisen päivystyspalvelun arkkuun.

Itse hoitoprosessin kannalta kysymys kuuluu: missä määrin ja millaisten äkillisten terveysongelmien hoito voidaan ongelmitta hoitaa puhelinpalveluna? Osa varmasti voidaan. Mutta luulisin, että suurin osa sairauksista edellyttävät diagnostiikka, joka edellyttää testejä ja kasvokkain kohtaamisia.

Ei keuhkojen, poskionteloiden ja rauhasten kuntoa voi arvioita puhelimella. Ja vaikka osa testeistä pystyttäisiin tekemään sairaanhoitajan läsnä ollessa, lääkäri on edelleen fyysisesti poissa, eikä hänen henkisestä läsnäolostakaan ole mitään varmuutta.

Miten siis todennetaan hoidon asianmukaisuus tilanteissa, joista seuraa komplikaatioita, joista ainakin osa on todennäköisesti seurausta siitä, että diagnoosi tehtiin puutteellisin tiedoin. On todella vaikea nähdä, että päätetty muutos olisi sen enempää potilaiden kuin lääkäreidenkään etu.

En ole lääkäri, mutta luulisin, että tämä on yleinen käsitys myös lääkärikunnassa.

Kommentit

  1. Ei taida olla ihan linjassa sen kanssa, että puhelimella voidaan tehdä vain alustava hoitotarpeen arviointi. Kukahan todellakin ottaa vastuun siitä - hyvinkin todennäköisestä - tapatumasta, että väärän diagnoosin seurauksena joku kuolee?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat haltuun