Emilia Kankaanpää

Onko ansaintalogiikalla väliä? Viime viikolla Esperit, Attendo ja monet muut hoivafirmat pääsivät taas kerran selittelemään, miksi hyvän hoidon kriteereistä oli tingitty niin monessa ikäihmisten hoitolaitoksessa. Firmojen selitykset noudattelivat klassista kaavaa: yhtäältä kritiikki otetaan nöyrästi vastaan ja toisaalta suunnataan huomio muihin toimijoihin, kuten kuntiin. Erityisesti firmojen edustajat kiistävät sen, että niiden ansaintalogiikalla itsellään olisi roolia ongelmassa. Tähän on syytä pysähtyä. Yksityinen ja julkinen ansaintalogiikka eroavat toisistaan siinä, että yksityisessä toiminnassa – erityisesti osakeyhtiön kohdalla – ensisijainen tavoite on liiketaloudellinen voitto. Mitä pienemmät nettokustannukset, sitä suurempi voitto. Työvoimaintensiivisellä alalla ansaintalogiikka synnyttää automaattisesti sellaisen työorganisaation, jossa kaikki hyvän hoidon kriteerit ovat ehdollisia työvoimakustannusten minimoimiselle. Ei siis pitäisi olla yllätys, että h

Politiikkaan lähdin mukaan vasta hiljattain eli viime kunnallisvaaleissa. Sitä ennen olin tyytynyt seuramaan politiikkaa takavasemmalta.  Kunnallisvaalit olivat hieno kokemus ja hetken näytti siltä, että saamme kolmannen paikan kunnan valtuustoon Vasemmistoliitolle, mutta ei 1. varavaltuutetun tittelikään huono ole. Ja sen seurauksena pääsin Kasvatus- ja sivistyslautakuntaan kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi varajäseneksi ja kohta varsinaiseksi jäseneksi. Olen saanut onnekseni olla varajäsenenä paikalla useasti lautakunnassa ja muutaman kerran valtuustossakin ja valtuustokokouksessa sain kunnian esittää Vasemmiston valtuustoaloitteen: Aloite hyvää hallintoa koskevan ohjeiston valmistelemiseksi. Kansanedustajan pesti on ollut haaveenani jo kauan. Opiskellessani Helsingin Yliopistossa tuo haave heräsi kunnolla henkiin ja nyt koin ajan olevan oikea lähteä tavoittelemaan tämän haaveen toteutumista. Politiikka ei ole nyt mielestäni tehty vuosiin kansan etu mielessä vaan yritysten

1000 lisälääkäriä ja terveyskeskukset kuntoon olisi hyvä alku Suomalaista erikoissairaanhoitoa pidetään pääosin erinomaisena. Sen sijaan perusterveydenhuollossa yleislääkäripula on jatkunut 1990-luvulta. TNS Gallupin kyselyssä 28 prosentilla oli ollut vaikeuksia päästä lääkäriin. Ratkaisua ongelmaan on haettu sosiaali- ja terveystoimen uudistuksesta, sotesta. Hallituksen sisäisen koplauksen seurauksena sen sisällöksi tuli ”valinnanvapaus”, palveluja tarvitsevan oikeus valita yksityisen ja julkisen tuottajan välillä. Näin tehtiin pari vuotta sitten myös Ruotsissa. Ja nyt siellä puhutaan hoitokriisistä: päivystys ei toimi, sairaimmat saavat huonompaa palvelua, yksityisten terveysvakuutusten määrä on kaksinkertaistunut. Ja kaikki on aina vaan kalliimpaa. On aika katsoa toisaalle. Emeritusprofessori Martti Kekomäki ja kumppanit ovat puhuneet tuhannen lisälääkärin mallista. Sen sijaan, että pilkotaan koko systeemi keskenään kilpaileviin osasiin, satsataan terveysk

Maksuttomaan koulutukseen Suomen koulutusjärjestelmän saavutuksilla on ollut helppo ylpeillä.   Pari sukupolvea sitten toteutettu peruskoulu-uudistus on lisännyt koulutuksen tasa-arvoa. Hieman myöhemmin toteutetut ammatillisen keskiasteen ja korkea-asteen koulutuksen laajennukset ovat johtaneet siihen, että tänä päivänä enää vajaa viidennes ikäluokasta aloittaa työelämän ilman ammatillisesti eriytynyttä koulutusta. 2010-luvulla kehityksen pyörä on kuitenkin kääntynyt taaksepäin. Eriarvoisuus koulutuksessa on lisääntynyt ja koulutuksen laajentamisen tilalle on tullut koulutuksen supistaminen. Eivätkä peruskoulun opetussisällötkään tuota enää sellaista osaamista kuin takavuosina. Jos tämä kehitys saa jatkua, Suomen paikka tasa-arvon ja hyvinvoinnin kärkimaana on vaarassa, sillä koulutus on yksiselitteisesti paras tapa köyhyyden, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Vielä 1990-luvulla tämä tosiasia tunnustettiin yleisesti, poliittisen kentän laidasta laitaan. Nyt ei e